kettunet

Hyljejahtimme suuntautui Pietarsaaren edustalle kahdella veneellä. Molemmissa veneissä oli yksi hylkeenpyynnin konkari, ja meitä ensikertalaisia yhteensä kolme. Kevät 2009 oli hylkeenpyynnin suhteen, tai oikeastaan jäätilanne oli hylkeenpyyntiin erinomainen. Pyynnin alkaessa tuuli hajotti jäät levälleen pitkin merialuetta, jolloin pyyntialuetta oli paljon. Tilanne on hankala jos jään reuna on tiukka ja tasainen, eli etelätuuli on pakannut jäänreunan yhdeksi tiukaksi viivaksi. Tällöin kaikki pyytäjät seuraavat samaa jään reunaa, ja mahdollisuudet saaliiseen heikkenevät. Samoin useana vuonna pyynnin alkaessa jäät ovat pahoin sulaneet ja paenneet Perämeren pohjukkaan.

Kun keväällä pyynti alkoi torstaina, niin meillä oli suunnitelmissa lähteä pyyntiin perjantaina tai lauantaina. Kovan tuulen vuoksi reissumme typistyi maanantain iltapäivään, jolloin säätiedot lupasivat tyyntä keliä. Merelle lähtiessä pitää aina seurata tarkasti säätietoja, ja erityisesti meidän tapauksessa, kun teimme reissun pienillä avoveneillä kohtuullisen ulos merelle. Koko reissun toteutuminen vaarantui jo laskettuamme veneet veteen, sillä toinen moottori alkoi temppuilla. Onneksi se saatiin kuitenkin kuntoon pikaisella pikku remontilla.



Matkaan päästiin vasta kolmen maissa iltapäivällä, jolloin kelistä tulikin upea kuten kuvista voi todeta. Heti ensimmäisellä löytämältämme jäälautalla huomasimme yhden hylkeen. Toinen venekunta kiersi lautan toista reunaa pitkin etsien sopivaa ampumapaikkaa.



Eikä aikaakaan kun sopiva paikka löytyy ja kaverini asettautuu hakemaan ampuma-asentoa. Laukaus kajahtaa ja hylje katoaa näkyvistämme. Tullessamme paikalle toinen venekunta on jo löytänyt reitin ennen meitä jäälauttojen lomitse saaliin luo.


Tämän jälkeen hieman hajaannuimme eri suuntiin. Kaverin kanssa ajoimme suunnassamme seuraavan jäälautan viereen, jossa huomasimmekin heti toisen kuutin. Nousin jäälautalle makuulle ja otin ampuma-asennon. Hylje oli jääröykkiön takana piilossa vajaan sadan metrin päässä ja odotin vain kun se nostaisi taas päätään. Ampuma-asentoni ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen, ja niskani väsyikin odotellessa. Lepuuttaessa hieman niskalihaksiani hylje nosti juuri silloin päänsä näkyviin. Se tilaisuus menikin sitten siinä. Seuraavaksi sinnittelin ja odotin niin kauan, kunnes hylje nosti taas päätään. Viimein pää nousi jäälohkareen takaa, ristikko kohdalleen ja laukaus. Hylje katosi lohkareen taakse. Jännittyneinä sauvoimme veneen jäälauttojen lomitse hylkeen luo, ja siellähän se olikin meille saaliiksi.

Isäntämme kyllä ihmettelivät tuuriamme ja sanoivat, ettei se tosiaan ole aina näin helppoa.

Eräällä suurella jäälautalla huomasimme myös ketun hölkyttelevän verkkaisesti muutaman sadan metrin päässä. Aika karut olot ketulla keskellä merta.

Välillä pysähdyttiin tauolle keittelemään  kaffet.


Vene tulisi kääntää vielä jään reunan suuntaisesti, ettei se missään tapauksessa valu mereen. Saimme vedettyä sen kuitenkin niin tukevasti ylös, ettei tällä kertaa katsottu kääntämistä tarpeelliseksi. Tällekin lautalle hylje oli käynyt jättämässä jälkensä.








Loppumatkalla näimme vielä yhdellä lautalla hylkeitä, mutta ne eivät kestäneet lähestymistä vaan katosivat mereen.