Jänispaistia ja ruusukaalimuhennosta




Itse en ole oikein koskaan pitänyt kaalista, mutta uskaltauduin kokeilemaan ruusukaalimuhennosta jänispaistin lisäkkeenä. Ruusukaaliohje löytyi netistä. Ohjeessa mainittiin, että muutoin hieman kitkerä ruusukaalin maku pehmenee kermahauteessa.

Ensin jänis paloiksi ja väriä pannulla




Lihat pataan, sekaan sipulilohkoja, porkkanaa, pari valkosipulin kynttä, loraus punkkua, pippuria, lihalientä ja pari laakerin lehteä




Ruusukaaleista kannat pois ja halkaisu neljään osaan




Laitetaan pupulle vielä ripaus Aurajuustoa




Kuullotetaan ruusukaalit pannulla




400 g ruusukaalta, sekaan 1,5 dl kuohukermaa, annetaan poreilla pienellä lämmöllä kannen alla niin kauan että kerma imeytyy kaaleihin kokonaan ja ne pehmenevät, lopuksi sekaan suolaa ja loraus sitruunan mehua




Kaalimuhennoksen päälle ripaus paistettua pekonisilppua, mukana myös muusia, paistetut minitomaatit, paistin liemestä siivilöity kastike ja puolukkaa



Kaalimuhennos sopi jäniksen ja puolukan kera mielestämme erinomaisesti (lapset poislukien). Tämä oli herkullista!



Jälkiruoaksi tuulahdus ranskalaista keittiötä; jossain kokkiohjelmassa kilpailtiin kuka tekee parhaimman Tarte Tatinin. Päätinkin että tuota pitää joskus kokeilla. Sellainen siis jälkiruoaksi ja kokeilemani omenatortun ohjeen löysin täältä.

Omenalohkot karamellisoitumaan


Kun sokeri alkaa tummumaan, pannu pois liedeltä


Taikinakansi päälle ja uuniin


Kiepautetaan ylösalaisin tarjoiluvadille

   

Tarte Tatin vaniljakastikkeella