Jänispaistia, ruusukaalimuhennosta ja Tarte Tatin

Itse en ole oikein koskaan pitänyt kaalista, mutta uskaltauduin kokeilemaan ruusukaalimuhennosta jänispaistin lisäkkeenä.

Ruusukaaliohje löytyi netistä. Ohjeessa mainittiin, että muutoin hieman kitkerä ruusukaalin maku pehmenee kermahauteessa.

Ensin jänis paloiksi ja väriä pannulla

Lihat pataan, sekaan sipulilohkoja, porkkanaa, pari valkosipulin kynttä, loraus punkkua, pippuria, lihalientä ja pari laakerin lehteä

Ruusukaaleista kannat pois ja halkaisu neljään osaan

Laitetaan pupulle vielä ripaus Aurajuustoa

Kuullotetaan ruusukaalit pannulla

400 g ruusukaalta, sekaan 1,5 dl kuohukermaa, annetaan poreilla pienellä lämmöllä kannen alla niin kauan että kerma imeytyy kaaleihin kokonaan ja ne pehmenevät, lopuksi sekaan suolaa ja loraus sitruunan mehua

Kaalimuhennoksen päälle ripaus paistettua pekonisilppua, mukana myös muusia, paistetut minitomaatit, paistin liemestä siivilöity kastike ja puolukkaa

Kaalimuhennos sopi jäniksen ja puolukan kera mielestämme erinomaisesti (lapset poislukien). Tämä oli herkullista!

Jälkiruoaksi tuulahdus ranskalaista keittiötä; jossain kokkiohjelmassa kilpailtiin kuka tekee parhaimman Tarte Tatinin. Päätinkin että tuota pitää joskus kokeilla. Sellainen siis jälkiruoaksi ja kokeilemani omenatortun ohjeen löysin täältä.

Omenalohkot karamellisoitumaan

Kun sokeri alkaa tummumaan, pannu pois liedeltä

Taikinakansi päälle ja uuniin

Kiepautetaan ylösalaisin tarjoiluvadille

Tarte Tatin vaniljakastikkeella

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.