Kantarellirisotto ja hirven file yrttivoilla

Kantarellirisotto_pieni

Alakouluaikojen risottopainajaisista lähtien olen väistellyt risottoa aina näihin päiviin saakka. Työreissulla Turussa tartuin kuitenkin härkää sarvista, ja italialaisessa ravintolassa maistoin millaista sen oikeasti kuuluu olla ja miltä sen pitäisi maistua. No onhan se hyvää kun sen taiten ja hyvistä tarpeista tekee. Suosittelen muidenkin epäilijöiden edes kokeilemaan!

Nyt olen kokeillut tehdä risottoa pari kertaa ja todella hyvää on tullut aina. Riisiksi kannattaa valita kunnollista risottoriisiä. Itse olen käyttänyt Arboriota, jota löytyi lähimmästä marketista. Myös Carnarolin pitäisi olla hyvää, mutta sitä en ole itse testannut.

Itse risotosta tuli niin hyvää, että oikeastaan hirven fileen olisi voinut jättää pois. Syksyn sienireissuilla kannattaa muuten ottaa talteen myös muutamia kokonaisia pieniä sieniä, joilla voi viimeistellä annoksen ulkonäön.

Jälkiruoka lakka-valkosuklaapannacotta vie loputkin kielestä mennessään!

Kantarellirisotto (neljälle) 

Mukaeltu tästä reseptistä.

  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 varsisellerin vartta
  • oliiiviöljyä
  • tuoretta timjamia
  • 3 ½ dl risottoriisiä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • reilu litra kuumaa kasvis-/ kanalientä
  • suolaa ja mustapippuria
  • 30 g voita
  • 30 g parmesanraastetta
  • persiljaa
  • kantarelleja

Paista sieniä hetki voissa. Mausta ne kevyesti suolalla ja pippurilla ja laita sivuun odottamaan.

Kuumenna liemi kiehuvaksi kattilassa. Anna liemen kiehua hiljalleen risotonvalmistuksen ajan.

Kaada öljy toisen pannun pohjalle. Silppua sipulit, valkosipulinkynnet sekä varsiselleri ja kuullota niitä öljyssä. Lisää timjami sekä riisi ja jatka kuullottamista vielä hetki. Nosta lämpöä ja kaada joukkoon viini ja sekoittele kunnes neste on imeytynyt.

Vähennä levyn lämpöä ja lisää kuumaa kasvis- tai kanalientä kauhallinen kerrallaan risottoa samalla sekoitellen. Maistele risottoa useasti kypsennyksen aikana, äläkä kypsennä sitä liikaa. Risotossa pitää olla hieman purutuntumaa. Lisää kypsennyksen loppuvaiheessa myös sienet. Mausta risotto suolalla ja pippurilla.

kantarellit

Kun risotto on lähes kypsää, sammuta liesi, lisää kattilaan tarvittaessa vielä pieni kauhallinen lientä sekä parmesanraaste ja voi. Sekoita ja anna hautua kannen alla muutama minuutti. Silppua lopuksi valmiin risoton päälle reilusti tuoretta persiljaa ja koristele risotto pienillä paistetuilla sienillä.

Paista risoton valmistuessa fileepihvit mediumiksi, leikkaa ne koosta riippuen noin neljään osaan. Asettele palat valmiin risottoannoksen annoksen päälle ja lisää yrttivoita.

Kantarellirisotto

 

Lakka-valkosuklaapannacotta

  • 4             liivatelehteä
  • 2 dl         kermaa
  • 2 rkl       sokeria
  • 100 g     valkosuklaa
  • 2 dl         maustamatonta jogurttia
  • ½           vaniljatanko
  • lakkoja

Valmista lakoista lakkamehua. Keitä lakkoja ja tilkka vettä kattilassa ja siivilöi siemenet. Sokeroi mehu sopivaksi.

Laita kattilaan puolikkaan vaniljatangon siemenet ja kuoriosa. Kiehauta kerma ja sokeri kattilassa. Siirrä kattila pois levyltä ja poista vaniljatangon kuoret.

Liota kaksi liivatelehteä pehmeiksi kylmässä vedessä ja purista niistä ylimääräinen vesi, ja liuota liivatteet kuuman kerman joukkoon. Paloittele suklaa kattilaan. Sekoita tasaiseksi.

Sekoita hieman jäähtyneeseen kermaseokseen jogurtti. Lisää seokseen maistellen hivenen mehua siten että siihen tulee myös aavistuksen verran lakan makua. Jaa seos annoslaseihin ja hyydytä pannacotta jääkaapissa.

Keitä tilkka mehua, lisää pari liotettua liivatelehteä ja sekoita liivateseos pariin desiin lakkamehua. Annostele mehu jälkiruokien päälle ja anna hyytyä kylmässä.

Laita muutama pala valkosuklaata pakastepussiin ja sulata suklaa pehmeäksi kuumassa vedessä. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä, ja pursota leivinpaperille pitsimäisiä ”keksejä”. Anna keksien jähmettyä kylmässä.

Juuri ennen tarjoilua paina keksit pannacottaan ja lisää annoksiin muutama kokonainen lakka.

Lakkapannacotta

Ohjeet voi ladata tästä:

Kantarellirisotto

Lakka-valkosuklaapannacotta

 

 

 

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.