YLE:n susipolitiikka

YLE julkaisi toimittajansa Janne Ahjopalon kirjoituksen ”Iso mies pelkää pahaa sutta” susipelosta, jossa taas kerran syyllistetään metsästäjät ja maaseudun asukkaat.

Kuva Luonnontieteellisestä museosta Helsingistä

Ahjopalon mukaan sudet olivat menneinä vuosikymmeninä vain Punahilkka-saduissa. Tämä onkin totta, sillä sudet oli metsästetty olemattomiin eikä niistä ollut vuosikymmeniin haittaa kellekään.

Taas kerran kirjoituksessa vedetään esiin kortti, jonka mukaan jokin muu on suurempi riski kuin joutua suden suuhun. Nämä ovat täysin naurettavia vertauskuvia, jotka eivät poista suden uhkaa mihinkään. Sama kuin minä väittäisin että aivoinfarkti on vaaraton koska liikenne tappaa enemmän! On täysin absurdia ja naurettavaa väittää, että susi olisi vaaraton petoeläin.

Ahjopalon väite sudesta myyttisenä demonina ei pidä enää nykyisessä petopolitiikassa paikkaansa, vaan susi on jo aivan todellinen nykypäivän demoni. Sen ovat kokeneet kymmenet koiran omistajat ja maatalousyrittäjät ympäri Suomen maan. Myös valtion maksamat pelkästään suden aiheuttamat lähes kaksi miljoonaa euroa petovahinkokorvauksia osoittavat tämän demonin ihan oikeasti olemassa olevaksi.

Kuten Ahjopalo kirjoittaa, niin kyllä metsästäjät yrittävät kartoittaa susien liikkeitä ja seuraavat pantasusien liikkeitä yrittäen näin välttää koiran ja suden kohtaamisia. Tuntuu tosin että tästäkin jälkien tarkkailusta leimataan nykyään helposti salametsästäjäksi. Tämä ei ole kuitenkaan aukoton suojautumiskeino, koska kaikkia jälkiä ei voi varmasti havaita etenkään sulan maan aikana, eikä läheskään kaikilla susilla ole seurantapantaa. Luke on kyllä pannoittanut lukuisia susia, mutta jostain syystä esim. viime kaudella seurannassa näkyi loppujen lopuksi vain kolmen suden paikka koko Suomessa. Lisäksi seurannasta saatava paikka on hyvin ylimalkainen.

Koiraa voi yrittää suojata susiliivein, mutta nämä voivat haitata koiran toimintaa. Suojaliivi ei myöskään välttämättä pelasta koiran henkeä. Vaikea kuvitella että liivinkään avulla voisi pelastua susilauman hyökkäykseltä. Suojaliivi voi antaa koiralle hieman lisäaikaa puolustautua susien hyökkäykseltä. Pikaisella haulla en löytänyt Ahjopalon mainitsemia kaasupanoksella varustettuja susiliivejä. Mitähän kaasua nuo Ahjopalon liivit sisältää? Yleisin liivimalli on kevlar-kerroksin vahvistetut liivit. Lisäksi on olemassa piikeillä ja sähkösuojalla varustettuja liivejä. Suomessa Jussi Arolla on kehitteillä jonkinlaiset chilipatruunoilla varustetut liivit, jotka olivat erään artikkelin mukaan viime syksynä koekäytössä muutamalla ajokoiralla. Suojaliivejä ei käytetä pelkästään sutta vastaan, vaan suojaliivejä käytetään myös ilves- ja villisikajahdeissa. Suojaliivien käyttöä voisi lisätä Ruotsin malli, jossa valtio korvaa puolet liivin hankintahinnasta.

Olen yhtä mieltä Ahjopalon kanssa siitä että on tosiaan miettimisen arvoista miksi suden pihakäynnit ovat lisääntyneet erittäin paljon. Taas tässä Ahjopalo syyllistää metsästäjät ja maaseudun asukkaat. Ettei todellinen syy ole kuitenkin suden vimmaisesta suojelusta johtuva susien lukumäärän räjähtäminen käsiin. Kolmessa vuodessa susihavainnot ovat lisääntyneet rajusti. Kun niitä oli vuonna 2013 alle 5000 niin vuonna 2016 petoyhdyshenkilöiden Tassu-järjestelmään kirjaamia havaintoja oli jo 17000 (Taajamasusi). Samassa ajassa Luken mukaan susimäärä on pysynyt ennallaan. Jos susia on todellakin Luken ilmoittamat 200-235 kappaletta, niin suuremman luvun mukaan jokaisesta Suomen sudesta on tehty keskimäärin 72 havaintoa. Jokainen voi itse miettiä olisiko tämä mahdollista.

Susi tuo mukanaan kuolemaa, murhetta ja rasitetta valtion talouteen. Susimäärän kasvun myötä lisätään aivan varmasti hirvikantaa (susivaraus), joka johtaa lisääntyviin liikenneonnettomuuksiin ja metsätalouden tappioihin. Susi on peto, joka syö pääasiassa sorkkaeläinten lihaa elääkseen. Hirvieläimen joutuminen susilauman raatelemiseksi ei ole mikään armollinen kuolema. Susi voi syödä eläimen kun se vielä elää, mutta ei pysty enää pakenemaan. Yksi susipari/ -lauma saattaa tappaa vuodessa lähes sata hirvieläintä. Kymmenien koirien ja kotieläinten joutuminen susien raatelemaksi vuosittain aiheuttaa näissä perheissä suurta surua. Susien aiheuttamille lähes kahden miljoonan euron petovahinkokorvauksille olisi varmasti tässä valtion talouden tilanteessa muutakin käyttöä. Jos metsästäjät joutuvat susien vuoksi lopettamaan hirvien metsästyksen, (kuten joillain alueilla on käynyt) niin hirvisaalis korvataan jotenkin muuten. Käytännössä tämä tarkoittaisi vuotuista hirvisaalista vastaavan määrän, noin 40000-50000 nautaeläimen tuotantokasvatusta ja teurastamista lisää nykytasoon verrattuna.

Ahjopalo kritisoi jopa susialueiden lasten susikyydityksiä. Mutta kuka on valmis lähettämään lapsensa pimeälle koulutaipaleelle kävellen, jos alueella liikkuu susilauma? Itse ymmärrän hyvin tuttavaani, jonka lapsia kunta kuljettaa kahden kilometrin metsätaipaleen läpi alueella asustavan susilauman vuoksi. Kun historia on opettanut meille suden todellisen luonteen, niin mielestäni kyyditykset eivät todellakaan ole ylilyöntejä, vaan terveen viisasta varovaisuutta.

Iso mies ei pelkää pahaa sutta, vaan sitä mitä se tekee koiralleen ja tuntee ennemminkin avuttomuutta ja katkeruutta nykyistä petopolitiikkaa kohtaan. Päättäjät ja suojelijat tarjoavat maaseudun asukkaille vain kuolemaa ja terroria suden hahmossa. Suden annetaan aiheuttaa kohtuuttoman paljon vaaratilanteita ja vahinkoa, ennen kuin asiaan puututaan mitenkään. Ihmiset kokevat avuttomuutta kun laki ei anna mahdollisuutta puolustaa omaansa ja ulkopuoliset ihmiset päättävät kuinka tulisi elää ja olla.

Mielestäni on todella huolestuttavaa, että yhteiskunnan varoilla toimiva YLE on ottanut linjakseen syyllistää metsästäjiä ja maaseudun asukkaita susiasiassa. Jo YLE:n tuottama Ohtosen vääristelevä ”dokumentti” Katoava Pohjola lietsoi metsästyksen vastaisuutta, eikä susijakson kaikki haastateltavatkaan olleet tietoisia ohjelman lopullisista tarkoitusperistä. Kaiken lisäksi tämä dokumentti esitetään myös muissa Euroopan maissa. Ja tämä kaikki tämä tehtiin myös metsästäjien ja maaseudun asukkaiden maksamin varoin. Onko tämä todellakin YLE:n taholta vastuullista toimintaa? Milloin näemme YLE:ltä ohjelman suden aiheuttamista todellisista vahingoista?

https://www.google.com/maps/d/u/0/viewer?mid=1r5wFTJRQ3TaJy3uWDCknBHvI1uY&ll=62.45013817578722%2C26.359806100000014&z=6

Pasi Kettunen

 

2 kommenttia

    • Kaj Granlund on 13.4.2017 at 11.48
    • Vastaa

    Uhalle altistuminen on se tekijä, joka määrää kaikkien vahinkojen todennäköisyyden. Juuri vaikuttamalla altistumiseen estetään liikennekuolemat, työtapaturmat yms. Suden ihmiselle muodostama uhka kasvaa susitutkija M Pavlovin suorassa mukaan suhteessa susipopulaation kokoon eikä suden uhkaa pidä missään olosuhteissa vähätellä. Ihminen ei kanna otsassaan sellaista kieltotaulua, joka kertoisi sudelle, että ihmistä ei saa tappaa, vaan ihminen on riistaeläin siinä missä kaikki muut.

    Olen käsitellyt tätä aihetta kirjassani Suden Pohjola ja valtaosa kirjassa olevasta tiedosta perustuu tieteellisiin tutkimuksiin. Mitään tieteellistä tutkimusta ei löydy, jolla todistetaan suden vaarattomuus.

    • markku helenius on 20.4.2017 at 22.29
    • Vastaa

    yle taitaa olla jo vihreiden talutusnuorassa.eihän sieltä uutisoida susista juuri mitään.vain susia ihannoivia ohjelmia lähetetään.ja susiensuojelijat hokevat kuinka rattijuopot tappavat enemmän liikenteessä ihmisiä.ja susi ei ole tappanut yli sataanvuoteen yhtään ihmistä suomessa.mutta on 2.si hyvinhämärää tapausta lähimenneisyydessä v.2010 ja 2014 joista vaijetaan.ja on ihmeellistä että kun meillä on tämä rattijuoppo-ongelma.eikä siihen ole vielä keksitty lääkkeitä.niin miksi joku kansanryhmittymä saa aiheuttaa lisää ongelmia susien kautta toiselle kansanryhmittymälle.tarkoitan tässä edellämainitussa maaseudunasukkaita,karjankasvattajia.koirien kanssa metsällä käyviä.koululaisia ym.ja mitä susien määrään tulee.niitä on ihanvarmasti moninkertainen määrä ilmoitettuun nähden.eräskin luonnonsuojelujärjestön virkamies totesi tv.ssä.että on lottovoitto jos ihminen näkee kerran elämässään suden luonnossa.no itse olen nähnyt jo 2.si kertaa.tänätalvena viimeksi ja suurpetoyhdysmies on käynyt tarkastamassa jäljet.ja todennut ne suden jättämiksi.mutta mitä tulee siihen lottovoittoon sitä vain ei ole kuulunut,eikä näkynyt.sudenjälkiä sitäkin enemmän kiihtyvääntahtiin viimeisen 10.nen vuoden aikana.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.