Kauriin/ kyyhkyn ruokinta-automaatti

https://www.kettunet.com/kauriin-kyyhkyn-ruokinta-automaatti/

Pari vuotta ennen tämän artikkelin julkaisua kokeilin kyyhkyn ruokintaa avolavoilta. Lavat voisivat toimiakin, mikäli linnut käyvät ahkerasti ja tavara vaihtuu nopeasti. Minulla kävi lintuja kuitenkin huonosti ja herneet ja vilja alkoivat pian sateen jälkeen homehtumaan ja itämään lavoilla. Lisäksi avolavat vaativat ahkeraa ruokinnalla käyntiä ja huoltoa. Nyt arvelin kokeilla ruokintaa uudelleen ruokinta-automaateilla.

Paikka jossa kokeilen ruokintaa voisi hyvinkin soveltua myös kauriin ruokintaan, joten päätin suunnitella automaatin joka soveltuu sekä kyyhkyn että kauriin ruokintaan. Pyrkimyksenä oli suunnitella myös esteettisesti mukavan näköinen automaatti, joka ei hyppää luonnossa räikeydellään silmille. Kun edellisen kerran yritin ruokintaa, niin näinkin pellolla kauriin jälkiä. Netistä yritin haeskella automaatin kuvia ja jotain teeriautomaatin kuvia sieltä löytyykin. Kaurismaateissa syöttöaukot ovat yleensä vain yhdellä tai kahdella sivulla, jolloin lintuja mahtuu automaatille hyvin vähän kerrallaan. Tämän automaatin korkeus on mitoitettu kauriille sopivaksi ja syöttöaukkoja on joka puolella. Näinollen lintuja mahtuu paremmin ruokailemaan. Lisäksi ruokalaarit ovat suhteellisen kapeat, että linnut likaisivat mahdollisimman vähän tarjottavaa ruokaa. Myös automaatin laidoitetulla katolla voi tarjota linnuille esim. suolaa. Säiliön tilavuus on näillä mitoilla noin 150 l. Automaatti on mitoitettu siten, että se valmistuu yhdestä filmivanerilevystä.

Automaatin saa purettua kuljetuksen helpottamiseksi kolmeen osaan. Kasaus ja purku onnistuu ilman työkaluja.

Automaatti on valmistettu yhdestä 6,5 mm vahvuisesta, kooltaan 1250×2500 filmivanerilevystä. Levy on riittävän vahvaa että automaatti pysyy kasassa, mutta siitä tulee kuitenkin kevytrakenteinen jolloin sitä on helppo kuljettaa. Levyn hinta heinäkuussa 2014 oli Puukeskuksessa 22 €. Rakentamisessa tarvitaan lisäksi hieman lautatavaraa ja ruuveja.

Ensimmäisen version tein 400 mm rumpuputken pätkästä. Tuota rumpuputkea on kuitenkin aika hankala saada (ilmaiseksi) mistään. Mielestäni tuo levystä tehty on myös silmälle luonnossa kivemman näköinen. Yhdessä alla olevissa kuvissa automaatit ovat vierekkäin pellolla.

Huom lisäys! Nyt kun automaatit ovat olleet maastossa, niin lähes poikkeuksetta peurat ja kyyhkyt valitsevat levystä tehdyn automaatin. Jostain syystä vierastavat hieman rumpuputkiversiota.

Näillä mitoilla kaukalot jäävät ehkä aavistuksen turhan kapeiksi. Halutessaan säiliön seinien leveyttä voi kaventaa, jolloin kaukaloille tulee enemmän tilaa. Tällöin kauriin ja peuran turpa mahtuu paremmin ruokakaukaloon. Tietysti tällöin häviää hieman säiliön tilavuudessa ja linnut saattavat liata rehua helpommin.

Lataa tästä levyn sahaussuunnitelma.

Automaatti_luonnos

Automaatin luonnoskuva 3D-ohjelmalla.

Autom1

Automaatti valmiina.

Autom2

Katon saranointi.

Autom3

Katon lukitus. Huomaa myös vedenpoistoaukot katon reunuksessa.

Autom4

Säiliöosan kiinnitys kiiloilla ja syöttöaukon säätölevy. Säätölevyt joka suunnalla. Säiliön alareunaan ruuvattu rima toimii säätölevyjen kiinnityksessä ja säiliön lukitsemisessa nurkkien salpojen avulla.

Autom5

Katto avattuna, harjateräksen pätkä toimittaa saranan virkaa.

Säiliön ja katon väliin voi jättää pienen ilmaraon.

Autom6

Säiliön tilavuus noin 150 l.

Autom7

Automaatti katto avattuna.

Autom8

Kuljetuksen helpottamiseksi automaatin saa purettua osiin. Kasaus ja purku onnistuvat ilman työkaluja.

Osina automaatti mahtuu CRV:n sisälle heittämällä!

Osina automaatti mahtuu CRV:n sisälle heittämällä!

Syöttölavan reunoina 22×50 rima, eli sirkkelillä halkaistu lauta.

Keskiön tukiristikko 22×100 lauta. Ajettu sirkkelillä kiilamaisiksi, korkeus keskeltä 100 ja reunoilta 50 mm.

Tukiristikko kiinnitetään laveriin ruuveilla altapäin.

Ristikko on helppo ruuvata paikalleen, kun levyn alapuolelle piirtää apuviivat nurkasta nurkkaan.

Ristikko on helppo ruuvata paikalleen, kun levyn alapuolelle piirtää apuviivat nurkasta nurkkaan.

Kartion lape. Huomaa että se ei ole suorakulma. Kulma on noin 83 astetta. Sivut 27 cm ja pitkä alaosa 36 cm. Kolmion korkeus 20,2 cm. Itse vielä viistin kolmion reunat jiirisirkkelillä, niin palat asettuu paremmin paikoilleen.

Kolmiopalan piirtäminen

Kolmiopalan piirtäminen, kolmion sivut pitäisi olla nyt 27 cm.

Kartion lappeiden kiinnitys ruuveilla. Huomaa myös porata vedenpoistoreiät keskiosaan ennen lappeen kiinnitystä. Vedenpoistoreiät kannattaa tehdä reilun kokoisiksi, halkaisijaltaan vähintään 20 mm,  sekä keskelle että nurkkiin. Itselläni tuli liian pienet ja niitä pitikin suurentaa, sillä jyvät ja herneet tukkivat ne muuten helposti.

Keskiosan kartio valmiina.

Automaatin_nurkkarakenne_edited-1

Säiliön rakenteen havainnekuva päältäpäin.

Nurkkarimat jätetään alaspäin 5 cm ja ylöspäin 10 cm pitkiksi. Kootaan ensin säiliö ilman ulommaista tukirimaa. Koottu säiliö asetetaan laverin ristikon päälle, johon piirretään säiliön reunat. Kolotaan ristikkoon urat säiliölle, 5 cm laverin pohjasta. Eli syöttöaukot ovat nyt 10 cm korkeita. Näitä aukkoja säädellään sitten säätölaudalla, joka ruuvataan kiinni tukirimaan. Aukon sopiva koko on 3-4 cm.

Katon reunoilla myös 22×50 rima. Rimassa vedenpoistoreiät katon alaosassa. Katon tuki- ja kiinnitysrakenne 22×100 laudasta. Tukirakenne kiinnitetään säiliön sivulevyjen päälle, jolloin saadaan säiliöön hieman korkeutta lisää. Kiinnitys onnistuu helposti, kun toiset nurkkarimat jättää hieman ylipitkiksi. Ilman tätä kikkaa katto jäisi turhan matalalle tai ylksi filmilevy ei riittäisi. Eli katon tukirakenteella saadaan säiliöön lisää tilavuutta ja nostettua kattokorkeutta. Saranointi ja lukitus harjateräksen pätkillä. Tarkempi rakenne selvinnee noista ylemmistä kuvista. Kattokaltevuus noin 4 astetta.

Puutavaran menekkitaulukko

Autom9

Levystä ei jää paljon hukkaa.

Yksi vaihtoehto olisi tehdä katolle joko kokonaan verkkopohjainen kaukalo, tai tällaisia kapeita kaukaloita jolloin ulosteet ei likaisi niin paljon tarjottavaa ruokaa. Verkko tietysti tiheää ettei herneet tai jyvät pääse läpi. Verkkopohjan ansiosta sadevesi valuisi pois.

 

Automaatit

Kaksi muodoltaan hieman erilaista, mutta periaatteiltaan samanlaista automaattia. Kokonaan levystä tehty on omaan silmään mukavamman näköinenkin.

KyyhkyAutomaatilla1

Pikkuhiljaa kyyhkyt alkavat tutustua automaatteihin

Automaatit

Peurakin kiinnostui automaatista.

Peuramaatti

Toimii tosiaan myös peuralle. Tässä häviää kyyhkyjen herneet parempiin suihin…

 

Kyyhky1

Peurat ja kyyhkyt valitsevat mieluummin levystä tehdyn automaatin.

Kyyhky5

Kaverin tekemä versio riistakameran kuvaamana. Huomaa jalkojen lisätuet!

Kaverin tekemä versio riistakameran kuvaamana. Huomaa jalkojen lisätuet!

Kauris_3(Ѝâ@½è‡

Kyyhkyt_4 Peurat_5

Kapeiden kaukaloiden ansiosta pienemmätkään linnut eivät juurikaan sotke ulosteillaan rehua.

 

Kaverille tilaustyönä tehty automaatti. Puuosat höylätty ja käsitelty myrkyttömällä puunsuoja-aineella.

 

Automaatti toimii myös possuille. Kuva: Caj Schauman

Possuja varten automaatissa vahvemmat jalat. Kuva: Caj Schauman

 

Jos keksit hyviä parannus-/ kehitysideoita, niin älä panttaa niitä vaan ilmoita niistä minulle mielellään kuvien kera. Lisäilen hyvät ideat tähän artikkeliin.

Tilaustyönä valmistettu automaatti.

Tilaustyönä valmistettu automaatti.

19 kommenttia

Hyppää kommentti lomakkeelle

    • Vikke Heiskari on 15.8.2015 at 14.15
    • Vastaa

    Hei,

    Saisiko tuosta kauris/kyyhky-maatista vielä sketchup kuvat kuten kyyhkyn ruokintalavassa?

    t.
    Vikke Heiskari

    1. Tietokone vaihtunut tässä välissä, joten pitää vähän tutkia vanhoja tiedostoja onko vielä tallessa. Laitan jakoon jos löydän.

      PKe

        • Eetu on 2.8.2022 at 15.24
        • Vastaa

        Moro ookko löytäny sketcu kuvia?

    • markku laamanen on 22.5.2016 at 15.27
    • Vastaa

    Mikä on jalkojen korkeus tuossa ruoka-automaatissa ?.

    1. Jalan kokonaispituus on 35 cm, joten lava on 30 cm irti maasta.

      PKe

    • Marko Hantula on 9.7.2016 at 13.55
    • Vastaa

    Tällä ohjeella sai tehtyä automaatin. Filmivaneri vaan oli turkasen kallis kun en älynnyt II- luokkaa kysyä ja käyttää. Maksoi k-raudassa 38€ tinkaamisen jälkeen, Teossa meni ensikertalaiselle 5 tuntia ja apulainen oli mukana saman aikaa. Kiitos ohjeesta. T Marko

    • Jukka on 20.7.2016 at 13.14
    • Vastaa

    Oikeenkin hyvän mallinen laitos, kiitos kuvista. Omani rakensin 1200×2400 levystä jota oli jääny tähteeksi. Muuten samat mitat mutta säiliön kaikki sivut 400×600. Jalkoina toimii myöskin ilmaiseksi saatuna säädettävät pöydän jalat jotka on minimissään 500, eipä hiirulaiset heti hyppää tahi kiipeä. Lisäksi oli vähän ylimääräistä levyä josta leikkasin välilevyn säiliöön. Kulmasta kulmaan jotta ei tarvinnut kiinnikkeitä ja pysyy itsestään paikallaan. Näin sai automaattiin kätevästi hernettä ja kauraa ilman että menevät sekaisin. Näin on helppo lisäillä ja seurata kumpi maistuu.

    1. Kiitos kommentista!
      Kiva idea tuo välilevy, jolloin saa kahta erilaista apetta tarjolle.

      PKe

    • Matias on 14.6.2017 at 11.11
    • Vastaa

    Saisko kaikkien puitten mitat kauriin ja kyyhkyn ruokinta-automaattiin, kun meillä jäi aika paljon vajaaksi

    1. En ole koskaan mitannut paljonko tuota lautaa menee, mutta kuvista voi aika helpostikin laskeskella materiaalimenekin. Katsotaan jos saisin aikaiseksi jonkinlaisen mittataulukon.

      PKe

    2. Lisäsin artikkeliin puutavaran menekkitaulukon. Taulukon oikeellisuudesta en ota vastuuta kun mittelöin mitat pikaisesti kuvista 🙂

      PKe

    • Aleksi on 4.7.2017 at 16.51
    • Vastaa

    Tervehdys! Oisiko mahdollista ostaa kyseistä syöttö automaattia?! 🙂

    1. On kyllä. Näitä voi kysellä minulta suoraan ja ”Yhteys”-sivulta löytyy yhteystiedot.

      PKe

    • Jore on 10.7.2017 at 6.46
    • Vastaa

    Suuri kiitos kuvista ja ohjeista! Oli heleppo rakennella näillä ohjeilla silimää miellyttävä ruokintakampe pellolle!

    • Ilkka on 16.7.2017 at 22.03
    • Vastaa

    Mitä puuöljyä käytit tuossa tummassa automaatissa?

    1. Osmocolorin Ecogarden, mikä on kuivuttuaan vaaratonta ihmisille, eläimille ja kasveille. Valmistettu värimorsingon mehusta. Saa oliivin, kastanjan ja hiilen väreissä. Purkki maksaa pari kymppiä ja yhteen automaattiin menee puoli purkkia, jos puutavara on höylättyä. Sahapintaan kulunee enemmän. Aine on erittäin ohutta, vesimäistä, ja hyvin peittävää.

    • Timo on 10.1.2018 at 11.21
    • Vastaa

    Katolle voisi laittaa korotusrimat kahdelle sivulle, sitten harvarimoitus koko katon alalle. Sitten tiheä metalliverkko ja pikku laidat joka puolelle. Sitten voi myös katolle laittaa herneitä verkon päälle ja sadevesi valuu verkonläpi pois.

    1. Tuota ideaa voisi jatkokehittää vaikka näin: Katolle voisi tehdä kapeita verkkopohjaisia ruokakaukaloita ja tyhjät välit näiden väliin. Näin lintujen ulosteet menisivät näihin tyhjiin väleihin tai katon ulkopuolelle eikä ruoan sekaan. Laitan kuvahahmotelman artikkelin jatkoksi.

  1. Moi!

    Tällä hetkellä 10/2022 levyn ja puutavaran hinta on noussut niin kovasti, että pelkkien tarpeiden hinta kaupasta ostettuna on noin 150€. Kaupallisesti yksittäiskappaleita valmistettuna automaatin hinta nousee kohtuuttoman kovaksi. Niinpä suosittelen omatoimista rakentamista sivun ohjeiden mukaan.

    T: Pasi Kettunen, ylläpitäjä

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.