Hirven file kaskijuureksilla ja punaviinikastikkeella, maa-artisokkakeitto ja tyrnipannacotta

Maanläheinen ja huumaavan hieno maa-artisokan maku sopii mitä parhaiten riista-aterian alkuruoaksi. Vaikka maa-artisokka onkin muodoltaan kuhmurainen ja hieman hankala kuorittava, niin se sujuu hyvin kun hommaan asennoituu oikein. Hommaan kannattaa varata jakkara ja lasillinen viiniä, niin homma sujuu silloin hienosti. Itse ostin kilon verran maa-artisokkaa jonka kypsensin lohkottuina paloina kasvisliemessä. Maa-artisokkien kypsyttyä vähensin hieman lientä ja survoin sauvasekoittimella tasaiseksi. Sen jälkeen sekoitin 3-4 dl kermaa ja kasvisliemen lopulla säätelin keittoon sopivan paksuuden. Sitten sulatin keiton sekaan puoli pakettia mustaa koskenlaskijaa ja hieman valkopippuria ja suolaa. Varsinaiseen annokseen lisäsin hieman palvipeurarouhetta, joka antaa hieman savuisuutta. Lisänä oli vielä valkosipulivoipatonkia.

Maa-artisokkakeittoa ja palvipeuraa

Maa-artisokkakeittoa ja palvipeuraa

Pääruoaksi oli tarjolla hirven filettä kaskijuureksilla, punaviinikastiketta ja yrttivoita.

Nämä ohjeet voit ladata omalle koneellesi tästä.

Jos on vähänkään epävarma pihvinpaistaja, niin suosittelen tätä idioottivarmaa valmistusmetelmää. Hirven file otetaan hyvissä ajoin huoneen lämpöön. Kuivataan file ja suolataan ja pippuroidaan pinta. Laita valurautapannulle rasvaa, pari murskattua valkosipulin kynttä sekä muutama timjamin oksa. Paista file kauniin ruskeaksi joka puolelta yrttivoissa lusikalla valellen. Laita paistimittari paksuimpaan kohtaan ja liha uuniin vuokaan 175 asteen lämpötilaan. Kun mittari näyttää 54-55 astetta, niin liha pois uunista ja kääritään folioon. Liha on silloin vielä hienon punertavaa ja mehevää. Annetaan lihan vetäytyä foliossa noin 15 minuuttia. Liha leikataan poikkisyin sopiviksi pihveiksi.

Kaskijuurekset sopii erinomaisesti hirven fileen seuraksi. Minulla oli porkkanaa, sipulia, lanttua ja punajuurta. Punajuuret ovat tässä huikean hyviä. Ne vain kannattaa pitää erillään, etteivät ne värjää muita juureksia. Leikataan kasvikset rouheiksi paloiksi ja paahdetaan niihin väriä kuivalla valurautapannulla. Kaadetaan kasvikset pellille, piskotellaan päälle oliiviöljyä, suolaa pippuria ja hunajaa. Uuniin 175 astetta, noin 45 minuuttia.

Punaviinikastike:

  • 2 dl viipaloitua sipulia
  • 1/2 dl viipaloitua punajuurta
  • ruokaöljyä
  • 3-4 rkl siankylkeä
  • 5 dl punaviiniä
  • 6 dl vasikanfondia
  • 1 timjamin oksa
  • 1/2 laakerin lehti
  • 1 tl punaviinietikkaa
  • 25 g voita
  • 1 1/2 maustemitallista suolaa
  • 10 ripausta vastajauhettua mustapippuria
  1. Ruskista sipuli ja punajuuri kunnolla öljyssä keskilämmöllä. Lisää viini ja siankylki ja kiehauta.
  2. Keitä viiniä, kunnes sitä on jäljellä noin 1 dl. Lisää fondi, siankylki, timjamin oksa ja puolikas laakerin lehti.
  3. Kiehauta ja siivilöi. Redusoi, kunnes nestettä on jäljellä 4 dl, eli noin 5 min korkeassa lämpötilassa.
  4. Siivilöi kastike. Kiillota kastike voilla ja suurusta esim. veteen sekoitetulla maizenalla.
  5. Mausta suolalla ja pippurilla.

Tämä on alkuperäinen punaviinikastikkeen ohje Tommy Myllymäen kastikekirjasta. Itse sävelsin tuota jonkin verran. Jätin pois siankyljen ja viiniäkin käytin vain pari-kolme desiä. Sipulin ja punajuuren kuullotuksen jälkeen lisäsin viinin ja muutaman desin lihalientä sekä mausteet. Tämän seoksen keittelin kasaan ja siivilöin. Ihan pikku ripaus demerarasokeria, suurustus maizenalla ja nokare voita. Hyvää tuli näinkin 🙂

Yrttivoihin sekoitin voin lisäksi valkosipulin kynnen, pippuria, ruohosipulia, persiljaa ja paprikajauhetta. Olen huomannut että yrttivoihin kannattaa laittaa valkosipulia varovasti, sillä sen maku korostuu tässä yhteydessä todella helposti. Voista rullasin voipaperin sisään pötkylän, jonka sitten kohmetin pakastimessa. Pötkylästä leikkelin sitten annoksiin sopivia voinappeja.

Paa

Hirven filettä, kaskijuurekset, punaviinikastike ja yrttivoi

Jälkiruoaksi tein tyrni-valkosuklaapannacottaa netistä kopsatulla jugurtti-valkosuklaapannacotan ohjeella. Lisäsin hieman tyrniä myös pannacottamassaan. Päälle laimensin ja sokeroin hieman tyrnimehua, jonka hyydytin liivatteella. Päälle ripaus valkosuklaata.

Jalki

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.