Ylen julkaisema Kaarina Davisin kolumni sai aikaan tämän samasta tekstistä väännetyn, osin fiktiivisen ja huumorimielisen kirjoituksen metsästäjän näkökulmasta. Eli teksti on kutakuinkin sanasta sanaan sama kuin kolumnissa, mutta tekstin merkitystä muutettu toiseen näkökulmaan. Maustettu pienillä omilla mausteilla.
—————————————————————————————————————————————————————————————-
Ihminen on aina ollut metsästäjä-keräilijä, joten metsästys on, ja tulee olemaan erottamaton osa ihmistä nyt ja tulevaisuudessa. Erityisesti nykyisen tehotuotannon ja kaupungistumisen aikakautena metsästys on myös ikkuna luontoon ja puhtaan ruoan alkulähteille.
Kuulin ulkoa laulujoutsenten huutoa. Tajusin että taas ”luonnonsuojelijat” ovat häiritsemässä kameroineen niiden pesintää ajaen kaikki muutkin luonnoneläimet tieltään.
Vihreät ”luonnonsuojelijat” kulkivat minunkin metsästysmaitteni läpi jokamiehenoikeuksien turvin.
Lähes kaikki linnut rannassani ovat vähentyneet. Enää ei ruokintakaan auta. Ainoastaan joutsenet ovat lisääntyneet. Aiemmin niin linturikas rantani on ollut autio jo paljon ennen sorsastuksen alkua joutsenten vallatessa alueen rannat ja ajaen kaikki muut linnut tiehensä. Loppukesän bongarit hätistävät joutsenetkin viimein muuttomatkalle.
Viime vuodet luonnossa ovat olleet karmivia. Supit, minkit ja muut pienpedot ovat vallanneet metsät tehden niin vesi- kuin maalintujen pesinnästä lähes mahdotonta. Sudet valtaavat koko poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen saalistaen niin suuret kuin pienetkin riistaeläimet ja tehden koiralla metsästyksestä mahdotonta.
Kauden viimeisellä sorsastusretkellä kiikaroin pitkään laajaa aluetta: muutama lokki, jokunen uikku, tiaisia, variksia ja tietysti joutsenia. Rantaheinikossa näin suuremman eläimen liikettä, toivoin jo näkeväni suurempaa riistaa mutta ei, siellä olikin neljä ”luonnonsuojelijaa” kameroineen.
Luovutin ja aloin lähteä turhautuneena kotiin. Vastaan tuli partasuinen maastoasuun sonnustautunut mies.
-Näitkö haapanoita, mies kysyi ja korjasi selässään olevaa kaurapussia. Toisessa kädessään hänellä oli pitkäputkinen kamera. Niin kuin niitä joutsenten reviireillä näkyisi.
”Eettinen bongari” jatkoi matkaansa houkuttelemaan kuvattavaa ruoalla toivoen saavansa ”vuoden luontokuvan”. Haapana on yleisin puolisukeltajasorsamme sinisorsan ja tavin jälkeen. Ja erinomainen ruokalintu, lähes sorsan veroinen.
Muutokset luonnossa ovat olleet nopeita. Merimetsojen suojelu on tuhonnut lukuisia rannikon saaria ja kalakantoja. Jo aiemmin mainittujen susien suojelu luo syrjäseutujen asukkaille pelkotiloja ja avuttomuuden tunnetta. Merialueille perustetut laajat suojelualueet rajoittavat rannikon asukkaiden ikiaikaisia oikeuksia, elämää ja elinkeinoja. Onneksi edes uroshaahkan kevätmetsästys rannikkoseudulla on säilynyt. Muutenhan sitä ei aikaisin muuttavana voisi metsästää. Valkoposkihanhien suojelu on mennyt yli äyräiden ja linnut täyttävät golfkentät ja kaupunkien puistot. Perinteiset pesimäpaikat joutsenilta menettäneille linnuille tehdään sentään metsästäjien voimin kosteikoita, joissa yritetään pitää pienpetokannat kurissa pesinnän turvaamiseksi.
Suomessa eläimiä saa houkutella jopa kuvausharrastuksen nimissä. Suurpetojen houkuttelu laajalta alueelta kuvaustarkoituksessa vääristää tällaisen alueen riistakantoja.
Lisääntyville suojelualuille halutaan metsästyskieltoja ahdistaen metsästäjät koko ajan ahtaampaan tilaan. Metsästäjän on pian vaikea löytää suojelusta vapaita alueita.
Hämärässä bongauskin sallitaan, vaikka jossain välissä linnuille pitäisi antaa pesimärauhakin.
Näin hirven uimassa, varmaan oli lähtenyt siirtymään saaresta paremmille ruokamaille. Hirvethän uivat usein pitkiäkin matkoja siirtyessään toisille alueille. Rantaa lähestyessään se kääntyi takaisin. Miksi? Sydäntäni myöten järkyttyneenä tajusin seuraavani valtaisaa murhenäytelmää. ”Luonnonsuojelijat” olivat saartaneet hirven kameroineen. Ilo ja ihmetys hirven näkemisestä vaihtui suruun ja ahdistukseen. Luontobongaus on aina myös luonnon häirintää. Eläimiä häiritään jopa niiden kiima-aikaan bongareiden yrittäessä saada toinen toistaan parempia parittelukuvia. ”Luonnonsuojelijat” voisivat kokeilla harjoittamaansa pannoittamista ja rengastamista itsekin, kun se ei kuulemma eloa haittaa. MIltähän tuntuisi elää tutkapanta kaulassa tai kokoon suhteutettuna parikymmentä senttiä leveä metallipanta nilkassa.
Pitkään voimassa olleen metsästylain tulkinta oikeuslaitoksessa vinoutti Suomen hirvikantaa. Nyt voimaan astunut lakimuutos onneksi korjaa vanhan lain puutteet ja kansalaisten eriarvoisen kohtelun.
Päättäjät eivät ole pysäyttäneet metsästäjien metsästysmahdollisuuksien vähenemistä. Suojelu on politiikkaa ja suojelijat ovat suhmuroineet asiansa huolella. Metsästäjien ääni kuuluu asiassa erittäin huonosti. Suomessa on noin 300 000 metsästäjää, mutta heistä vain noin puolet on aktiivisia metsästäjiä. Metsästäjät voisivat aktivoitua enemmän ja tutustuttaa myös enemmän lapsia harrastuksen pariin. Esim. kouluihin voisi viedä enemmän tietoa metsästyksestä että nuoret saisi innostumaan harrastuksesta. 5,5 miljoonasta suomalaisesta voisi olla huomattavasti suurempi osa metsästyksen harrastajia, jotka pääsevät nauttimaan puhtaasta ja ekologisesta ruoasta.
Jo aiemmin mainittiin metsästyslain muutos, jossa poistettiin oikeudellinen rangaistavuus tapauksissa joissa hirvilehmä ammutaan vasoilta. Vanhan lain ahdasmielinen tulkinta aiheutti poliisille, oikeuslaitokselle ja metsästäjiä kohtaan kohtuutonta rasitusta sekä hirvikannan vääristymistä, koska harva enää uskalsi ampua naarashirviä oikeudenkäynnin pelossa. Valitettavasti metsästyksen vastustajat eivät ymmärrä, että hirviemo on edelleen suojeltu eikä sitä tarkoituksellisesti ammuta vasojen edestä. Luonnonsuojelijat kirjoittelevat aiheesta vääristeleviä ja provosoivia kirjoituksia luoden mielikuvia että metsästäjät jahtaavat nyt silmät kiiluen vasallisia hirvilehmiä. Naurettavaa. He myös kirjoittelevat täysin ala-arvoisia kirjoituksia toivoen metsästäjien kuolemaa, ja että metsästäjät ampuisivat toisensa. Heidän mielestä metsästäjät ovat tappajia, mutta itse ovat valmiita laittamaan metsästäjille ”kranun perseeseen” tai ”kuulan nuppiin”. Luonnonsuojelijoiden itsensä tekemistä rikoksista ja perättömistä ilmiannoista pitäisi antaa paljon kovemmat sanktiot.
Nykyisin luonto on runsasta ja monimuotoisinta kuin koskaan. Suomen luonto on saanut useita tulokaslajeja joita ei vielä edes vajaa sata vuotta sitten Suomessa tunnettu. Luonnon ovat vallanneet niin supit kuin minkit, jotka ovat vaaraksi alkuperäiselle riistalajistolle. Majava on saavuttanut elinvoimaisen kannan, peurat ja kauriit ovat tuttu näky eteläisen Suomen ja rannikon pelloilla. Myös villisika tekee vahvasti tuloaan Suomeen. Luonnonsuojelijat vääristelevät ja provosoivat asioita ja blogistina voisin sanoa, että suojeluasioissa päätäntävalta pitäisi antaa vain niille jotka voivat ajatella asioista neutraalisti ja puolueettomasti. Provosoivat luonnonsuojelijat saisivat pysyä kaapeissaan.
On paljon, mitä voimme tehdä riistan ja metsästyksen puolesta. On vain ymmärrettävä, että metsästäjät ovat jäämässä heikolle. Mitä tapahtuisikaan luonnon tasapainolle, jos metsästys lopetettaisiin. Luonnonsuojelijoiden pitäisi ymmärtää että riista on nimenomaan mahdollisimman ekologista lihaa. Lihansyöjillä ja nahkatuotteiden kuluttajilla ei ole minkäänlaista varaa arvostella metsästystä.
Pasi Kettunen
Pasi Kettunen on oravanpyörässä pyörivä metsästyksen harrastaja, blogisti, isä, kotikokki ja erityisesti hyvän riistaruoan ystävä.
Viimeisimmät kommentit