Paistettua kuhaa

https://www.kettunet.com/paistettua-kuhaa/

Vaikka pääasiassa sivustolla on pääasiassa riistaruokia, niin julkaisen myös hyväksi havaittuja kalaruokavinkkejä ja tässä niistä yksi!

Paistettua kuhaa, uunitettu kukkakaalipihvi, omena-fenkolisalaatti ja Beurre Blanc -kastike ruohosipulilla ja kirjolohen mädillä.

Kuha on kaupan tiskillä niin jäätävän kallista, ettei sitä tule juurikaan ostamalla ostettua. Nyt sain kuitenkin hirvijahdin yhteydessä kaverilta pari kuhaa suoraan järvestä nostettuna, kun kävimme hänen verkoilla. 

Ensinnäkin halusin tarjota tätä meillä harvinaista herkkua nahka päällä, joten kala suomustettiin ja fileoitiin siten että fileeseen jäi suomustettu nahka. Ja valmistustavan olin jo päättänyt että se tulee olemaan pannulla paistettua. Mutta muut lisukkeet olivat mietinnässä, koska halusin jotakin muuta kun perunaa tai riisiä. Tuli mieleen kukkakaalipihvi, josta voisi saada paitsi kivoja makuja niin myös kivan näköisen annoksen. Kastikkeen valitsin Tommy Myllymäen kastikekirjasta kalalle sopivan Beurre Blanc -kastikkeen ruohosipulilla ja kirjolohen mädillä. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään taimenen mätiä, mutta sitä ei juurikaan ole saatavissa. Lisäksi annokseen hain raikkautta omena-fenkolisalaatilla. Kokonaisuudesta tuli mielestä erinomaisen toimiva, ainakin vaimoni oli annoksesta aivan haltioissaan! Ja sitten asiaan…

Salaatti:

    • Tuoretta fenkolia
    • Omenaa
    • Versosalaattia
    • Sitruunaa
    • Oliiviöljyä
    • Omenaviinietikkaa
    • Suolaa
    • Pippuria
    1. Siivuta tuoretta fenkolia. Kuori ja kuutioi omenaa ja valele kuutiot reilulla sitruunan mehulla ja sekoita kaikki versosalaatin sekaan. Pirskottele sekaan hellällä kädellä oliiviöljyä, omenaviinietikkaa, suolaa ja pippuria.

Kukkakaalipihvi:

    • Kukkakaalia
    • Oliiviöljyä
    • Suolaa
    • Pippuria
    • 1 murskattu ja silputtu valkosipulin kynsi
    • Soijaa
    • 0,5-1 tl hunajaa
    1. Sekoita hyvin oliiviöljyä, soijaa, suolaa, pippuria, valkosipulia ja hunajaa. Seoksen määriä vaikea sanoa kun teen sen näppituntumalta. Maista että seos maistuu sopivan suolaiselta, makealta ja sopivasti valkosipuliselta.
    2. Leikkaa kukkakaali 1-1,5cm pihviksi ja valele molemmin puolin mausteöljyllä. Paahda uunissa 175 astetta noin 15 min kunnes sopivan pehmeää mutta on vielä purutuntumaa.

Beurre Blanc -kastike:

    • 1/2 dl hedelmäistä valkoviiniä
    • 1/2 rkl valkoviinietikkaa
    • 1-2 rkl hienoksi silputtua sipulia
    • 125g huoneen lämpöistä voita nokareina
    • Suolaa
    • Silputtua ruohosipulia
    • Kirjolohen mätiä
    1. Keitä kokoon viini, viinietikka ja sipuli kattilassa keskilämmöllä kunnes nestettä on jäljellä 1,5 rkl.
    2. Lisää voinokareet seokseen yksitellen koko ajan vatkaten. Kastike saa kuplia liedellä koko ajan.
    3. Lisää ruohosipuli ja mäti. Mausta tarvittaessa suolalla.

Kala:

    • Suomustettua nahallista kuhafilettä
    • Suolaa
    • Mustapippuria
    • 2 kuorittua ja kevyesti murkattua valkosipulin kynttä
    • 2-3 timjamin oksaa
    • Voita
    • Öljyä
    1. Mausta fileet suolalla ja pippurilla.
    2. Kuumenna voi-öljyseos pannulla ja uita yrttejä kuumassa rasvassa. Kun valkosipuli alkaa tummua nosta yrtit pois.
    3. Paista fileitä nahkapuoli alaspäin, kun filee on paistunut 2/3 niin käännä fileet ja käytä hennosti lihapuolta pannua vasten. Jos kyseessä paksuja fileitä, niin fileet voi nostaa vuokaan ja loppuun kypsentää tarkkaillen uunissa, noin 150 astetta ja vain sen verran että kala on juuri ja juuri kypsää.

Vastaa

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.